Foggan tämänvuotinen joulunäyttely sai nimekseen Soihdut syttyvät. Vuoden pimeimpään ajankohtaan sijoittuvan näyttelyn teema syntyi ajatuksesta, että jokainen ihminen kantaa mukanaan omaa soihtuaan, jonka valo koskettaa kaikkia hänen lähipiiriinsä kuuluvia kanssaihmisiä.

Taiteilija kykenee taiteensa kautta koskettamaan laajempaakin piiriä ja monet taiteilijat kertovatkin, miten he toivovat voivansa teostensa kautta tuoda katsojille toivoa, iloa ja uskoa uuteen päivään ja tulevaisuuteen.

Susanna Eskola Kouvolasta, Merja Hujo, Elina Melgin ja Ulla Vesander Helsingistä ja Inga Ikipyy Turusta ovat tuoneet näyttelyyn maalauksia. Tuula Kallas Porista, Aulikki Nukala ja Päivyt Niemeläinen Helsingistä osallistuvat näyttelyyn akvarelleilla. Lohjalaisen Kaj-Erik Kallion ikonimaalaukset sopivat hyvin joulunaikaan ja näyttelyn veistokset ovat helsinkiläisen Katy Hertellin käsialaa.

Näyttelyn pystytys tehdään heti Itsenäisyyspäivän jälkeisenä maanantaina ja soidut ovat asettuneet paikoilleen tiistaihin 8.12. mennessä. Näyttely jatkuu 30.12. asti.

Galleria Fogga toivottaa kaikille kävijöilleen valoisaa joulunaikaa !

Tutustu näyttelyyn ja taiteilijoihin täällä >>

Ulla Vesander ripustamassa maalauksiaan.

Ulla Vesander ripustamassa maalauksiaan.