YKSI ON VUODESSA KESÄ 

27.6. – 16.7.2020

Näyttelyn taiteilijat:

Sonja Huhtaniska

Liisa Knuuti

Nora Laaksonen

Kaija Marjatta Mäenpää

Minna Pärttö

Hanne Rokkanen

Rauni Sipilä

Satu Spangar

Katri Tupiini

Hanne Rokkanen, Espoo

Hanne Rokkanen

Eikö vieläkään sadetta

2020

Akryyli, akryylitussi

90 x 70 cm

1100 euroa

Kesäisin työskentelen huvilalla isossa kasvihuoneessa, josta on tehty minulle Kesäateljee. Maalaukseni syntyvät kerros kerrokselta vedellä, akryylillä ja akryylitussilla. Jokaisessa työssäni on jotain kesästä, sillä talvisin viimeistelen ne tarvittaessa työhuoneessani valokuvien ja muistiin-panojeni avulla.

Kaija Marjatta Mäenpää, Espoo

Kaija Marjatta Mäenpää

Kesän kukat II

2020

Kivitavara

40 x 7 cm

150 euroa

Olen tehnyt keramiikkaa melkein kolmekymmentä vuotta. Teen pienimuotoisia veistoksia ja käyttökeramiikkaa erilaisista savimassoista. Vuosittain teen myös raku-keramiikkaa. Lähtökohtana tekemiselleni on yksinkertaiset muodot ja vähäeleiset värit. Aiheita keramiikkaan ammennan luonnosta. Mustasavi oli vallalla tämän vuoden töissäni. Näyttelyitä olen pitänyt yksin ja ryhmissä eri kokoonpanoissa. Maalaan myös öljyväreillä, akryyleillä ja akvarelleilla. 

Katri Tupiini, Sipoo

Katri Tupiini

Valon kajo

Akryyli kankaalle

70 x 60 cm

720 euroa

Juureni ovat Kainuussa ja sen luonnossa. Inspiraation taiteeseen saankin ennen kaikkea luonnosta, joka eri muotoineen tarjoaa symmetriaa, täydelliset väriyhdistelmät sekä tasapainon tilan, joka on happea luovuudelleni. Kainuun vuosiini taide kuului vahvasti, mutta opinnot kuitenkin suuntautuivat toisaalle ja vaativa työ vei mukanaan. Vuonna 2018 löysin uudelleen yhteyden kuvataiteeseen abstraktin taiteen kautta 20 vuoden tauon jälkeen.

Liisa Knuuti, Espoo

Liisa Knuuti

Valkea aukko

2019

Akryyli kankaalle

62 x 52 cm

520 euroa

Maalausteni lähtökohtana on useimmiten väri. Jokin herkullinen väriyhdistelmä alkaa puhutella ja siitä saatan saada inspiraation maalaamiseen. Väri etsii muodon useimmiten luonnosta, joka on täynnä kiinnostavaa kuvattavaa. En halua kuitenkaan maalata luontoa valokuvamaisesti vaan tehdä tunnelmieni pohjalta uuden kuvan. Perusasiat, väri ja luonnon muodot pysyvät samoina, mutta tekniikkani vaihtelee. Kokeilen töissäni mielelläni jotain minulle ihan uutta. Tämän näyttelyn töissä on akryyliä sen kaikissa muodoissa, myös pigmenteistä itse sekoittamiani värejä.

Minna Pärttö, Kouvola

Minna Pärttö

Enchanment

2020

Akryyli kankaalle

92 x 73 cm

1050 euroa

Tapani maalata on hyvin intuitiivinen, värit valikoituvat kuin itsestään ja annan tunnelman viedä.  

Luonnosta löytyvät yksityiskohdat sekä ajan patina inspiroivat. Kerroksellisuus on melkein kaikissa teoksissani läsnä. Pidän siitä, että hillityn ensivaikutelman jälkeen maalauksesta nousee esiin yksityiskohtia, värejä, tekstuuria.

Nora Laaksonen, Nurmijärvi

Nora Laaksonen

Flower Power

2020

Akryyli kankaalle

100 x 91 cm

1050 euroa

Abstrakti maalaaminen on intohimoni. Visuaalisuuteni ja rakkauteni kauneuteen sekä toisaalta myös käytännönläheinen tarve saada aikaan omanlaista taidetta vievät maalaamistani eteenpäin.

Rauni Sipilä, Helsinki

Rauni Sipilä

Helle

2020

Öljy kankaalle

100 x 120 cm

2000 euroa

Maalaukseni toimivat värien ja niiden vuorovaikutuksen ehdoilla. Inspiroidun luonnosta, ja maalauksissani voikin usein havaita maisemaan tai kasvimaailmaan liittyviä luontoaiheita. Itselleni maalaukseni ovat eräänlaisia mielenmaisemia. Tutkin maalatessani ihmismielen ja elämän jatkuvaa liikettä, ja valmis maalaus on ikään kuin pysähdys tuossa muutoksen virrassa.

Satu Spangar, Järvenpää

Satu Spangar

Kaipuun kukka

2020

Sekatekniikka

60 x 90 cm

960 euroa

Maalaan intuitioni johdattamana pinnan alla äärettömyys – mennyt-nykyhetki-tulevaisuus.

Sonja Huhtaniska, Tampere

Sonja Huhtaniska

Jokainen pettymys vielä lähemmäksi sitä, mikä lopulta on tarkoitettu

2020

Sekantekniikka kankaalle

100 x 50 cm

1100 euroa

Vain rehellisesti voi maalata hyvin. Taide on minulle ennen kaikkea keino kohdata epärationaalinen itseni mahdollisimman suoraan. Maalaamalla tavoitan alitajuiset tarpeet ja motivaatiot, joita on vaikea sanoittaa – mutta ne paljastavat itsensä teosteni väreissä ja tekstuuripinnoissa. Myös teosten nimeäminen on minulle merkityksellinen osa prosessia; usein valikoin teosnimet aiemmista runoistani. Toivon teosteni avaavan katsojalle ovia myös häneen itseensä.